MTK:n jäsenyys
MTK:n jäsenyys kannattaa
MTK on maanviljelijöiden, metsänomistajien ja maaseutuyrittäjien etuja ajava järjestö. Jäsenyytemme on suomalaisen maa- ja metsätalouden harjoittajan tulevaisuusvakuutus. Laaja jäsenkunta mahdollistaa vaikuttavan edunvalvonnan. Jäsenenä saat myös paljon rahanarvoisia jäsenpalveluita ja -etuja. Järjestön henkilöjäsen voi olla myös, vaikka ei omistaisi peltoa, metsää tai maaseutuyritystä.
Miksi jäsenyys kannattaa?
1. Edunvalvonta
Edunvalvonta on etujärjestön tärkein tehtävä. Maksamalla jäsenmaksun varmistat, että maaseudun asiaa pystytään ajamaan myös tulevaisuudessa. Katso, mitä MTK teki viime vuonna.
2. Yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen ja vaikuttaminen
Yhteisten arvojen ylläpitäminen sekä tietojen, taitojen ja tunteiden jakaminen saman alan ihmisten kesken on tärkeä osa järjestötyötä. Järjestötoiminnassa mukana oleminen on hyvä tapa tutustua oman ammatin harjoittajiin, vaihtaa ajatuksia ja tulla olla vaikuttamassa yhteisiin asioihin. Nuorille jäsenillemme tarjoamme yhteisen huippuporukan ja mahdollisuuden sekä rentoutumiseen että itsensä kehittämiseen maaseutunuorten toiminnassa.
3. Koulutus ja jäsenillat
MTK järjestää jäsenilleen monenlaista koulutusta ja jäseniltoja järjestössä toimimisesta ammatillisiin valmiuksiin. Tutustu koulutustarjontaamme.
4. Neuvonta ja lakiapu
MTK tarjoaa laajan kirjon asiantuntijoita jäsenten avuksi. MTK:n omat juristit tarjoavat lakineuvontaa jäsenmaksun hinnalla. Lisäksi apua on tarjolla esimerkiksi EU-tukiin ja veroasioihin liittyen. Tutustu jäsenpalveluihimme.
5. Rahanarvoiset jäsenedut
Jäsen saa lukuisan määrän rahanarvoisia jäsenetuja. Jäseneduilla voi saada useiden satojen eurojen suuruiset säästöt vuoden aikana. Valtakunnallisten jäsenetujen lisäksi maataloustuottajien liitot ovat neuvotelleet omia jäsenetuja, samoin metsänhoitoyhdistykset. Jäsenetuja voi saada esimerkiksi vakuutuksista, energiasta, polttoaineista sekä yritystoimintaa tukevista palveluista. Jäsentutarjontamme on monipuolistunut MTK-Hankinnat -etujen kautta. Tutustu laajaan jäsenetutarjontaamme.
Liitot ja paikallisyhdistykset
Alueelliset liitot ja paikallisyhdistykset keräävät jäsenet yhteen
MTK:hon kuuluu 14 maataloustuottajien liittoa ja 59 metsänhoitoyhdistystä. Liitot ja yhdistykset ovat maanviljelijöiden, metsänomistajien ja maaseutuyrittäjien alueellisia etujärjestöjä ja vaikuttajia. Paikallisten maataloustuottajien yhdistysten ja metsänhoitoyhdistysten kautta MTK:ssa on kaikkiaan noin 316 000 jäsentä. MTK:n jäseneksi liitytään suoraan paikallisyhdistykseen. Voit kysellä lisätietoja jäsenyydestä oman alueesi MT-liitosta tai paikallisesta MTK-yhdistyksestä tai metsänhoitoyhdistyksestä.