Elintarvikkeiden vienti
Elintarvikkeiden vienti
Kotimainen elintarvikevienti on vihdoin pääsemässä vauhtiin. Mahdollisuuksia maailmalla on laadukkaille, puhtaille ja jäljitettäville tuotteille.
Vuonna 2016 Suomesta vietiin elintarvikkeita noin 1,5 miljardin euron arvosta. Keväällä 2017 vienti on vetänyt kevättä 2016 voimakkaammin. Tärkeimpiä vientituotteitamme ovat voi ja muut maitorasvat, alkoholijuomat, sokerikemian tuotteet, sianliha, maitojauhe, suklaa ja kaura.
Onnistunut elintarvikkeiden vienti etenkin EU-alueen ulkopuolelle vaatii monenlaista osaamista vientidokumenttien täyttämisestä kohdemaahan sopivaan myyntiin ja markkinointiin.
Elintarvikkeiden jalostus
Keskittynyt elintarvikkeiden jalostus on jättänyt tilaa pienille, erikoistuneille ja korkeaa laatua tuottaville toimijoille. Vuonna 2009 elintarvikkeita valmisti yhteensä 1 639 yritystä, joilla oli yhteensä 1 852 toimipaikkaa. Niistä lähes 99 % on pk-yrityksiä.
Ruoka-Suomen mukaan elintarvikkeiden jatkojalostuksen toimialat ovat teurastus ja lihan, kalan, vihannesten, marjojen, hedelmien ja maidon jalostus. Lisäksi valmistetaan myllytuotteita, juomia, leipomotuotteita ja muita elintarvikkeita.
Elintarvikkeita jalostavista yrityksistä lukumääräisesti eniten on leipomoja, vihannesten, marjojen ja hedelmien jalostajia sekä teurastamoja ja lihanjalostajia.
Kotimaisten raaka-aineiden jalostuksessa on potentiaalia yritystoimintaan. Erityiselintarvikkeiden tutkimus ja kehittäminen, ruokainnovaatiot ja niiden kaupallistaminen tuovat uusia liiketoiminta- ja kasvumahdollisuuksia. Alalla tarvitaan innovaatioita.
Julkiset ruokapalvelut kiinnostavat pientuottajia. MTK on mukana kouluttamassa elintarvikealan pienyrityksiä, jotta tuottajat ja kaupan ostajat puhuisivat samaa kieltä ja tuotteet pääsisivät helpommin päivittäistavarakaupan valikoimiin. Pienyritysten tuotteiden myötä saamme monipuolistettua tuotetarjontaa paikallisin herkuin ja ruokakulttuurimme rikkauksin.
Suomen elintarvikkeet kuuluvat maailman parhaimpiin. Laatu syntyy jo alkutuotannossa hyvien tuotantotapojen johdosta. Ympäristöön ja eläinten hyvinvointiin kiinnitetään erityistä huomiota. Suomen ruoka on puhdasta, ja koko elintarvikeketjun hygienia, jäljitettävyys ja vastuullisuus ovat maailman kärkiluokkaa.







Jäsenille
Jäsenenä voit seurata sivuiltamme maatalouden markkinahintoja.
RuoKasvu
Ruokavienti kasvuun -hanke (RuoKasvu) on MTK:n joulukuussa 2018 käynnistämä hanke, jolla tavoitellaan suomalaisen ruokaviennin kasvua yhteistyössä muiden vientitoimijoiden kanssa. Toiminnassa haetaan erityisesti synergiaa Business Finlandin Food From Finland -kasvuohjelman kanssa. RuoKasvu -hanke koostuu viidestä työpaketista ja kokonaisuudesta vastaa MTK:n vientijohtaja Thimjos Ninios.