Mitä tarkoittaa punainen liha?  

Punaisesta lihasta puhuttaessa tarkoitetaan naudan, sian ja lampaan lihaa. Broilerin ja kalkkunan lihaan viitataan siipikarjanlihana. Riistaa ovat esimerkiksi hirvet ja peurat, tarhattua riistaa taas esimerkiksi poro tai tarhatut villisiat.   

Luonnonvarakeskuksen 2024 ravintotaseen mukaan suomalaiset söivät vuonna 2023 lihaa yhteensä noin 77 kg per hlö. Tämä jakaantui seuraavasti:  

• 30 kg siipikarjaa  
• 28 kg sikaa  
• 22 kg nautaa  
• 2,2 kg muita lihalajeja, kuten riista ja hevonen  
• 0,5 kg lammasta  

Määrä ilmoitetaan luullisena, kypsentämättömänä ruholihana, jolloin todellinen syöty määrä on noin puolet laskennallisesta määrästä. Vuonna 2023 suomalaiset söivät siis yhteensä noin 25 kg luutonta punaista lihaa per hlö. Jos tämä määrä jaettaisiin tasaisesti koko vuodelle, viikossa punaisen lihan kulutus on noin 480 g/hlö.   

• Tutustu suomalaisten ravintotaseeseen

Lihaa ja lihavalmisteita  

Liha

Kotieläiminä pidettyjen sorkka- ja kavioeläinten, siipikarjan, jäniseläinten sekä luonnonvaraisen ja tarhatun riistan syötäväksi soveltuvia osia ja verta. Lihaa ovat siis esimerkiksi paistit, fileet, suikaleet tai vaikkapa naudan veri ja porsaan maksa.

Jauheliha

Monikäyttöinen ja kaikille tuttu jauheliha on luuttomaksi leikattua lihaa, joka on jauhettu hienoksi ja joka sisältää suolaa vähemmän kuin yhden prosentin. Jauhelihaan ei ole siis lisätty mitään, eikä sitä ole esimerkiksi maustettu tai “jatkettu” millään.

Raakalihavalmiste

Tuoretta lihaa, jauheliha mukaan luettuna, johon on lisätty elintarvikkeita, mausteita tai lisäaineita tai jota on jalostettu, mutta ei kuitenkaan niin, että lihan sisäinen lihassyyrakenne olisi muuttunut ja tuoreen lihan ominaisuudet olisivat hävinneet. Esimerkiksi marinoidut suikaleet ovat raakalihavalmisteita.

Lihavalmiste

Jalostettuja tuotteita, jotka syntyvät lihan jalostuksen tai näiden jalostettujen tuotteiden jatkokäsittelyn tuloksena siten, että leikkuupinnan perusteella voidaan todeta, että tuoreen lihan ominaisuudet ovat kadonneet. Lihavalmisteita ovat esimerkiksi erilaiset leikkeleet ja makkarat, lihapyörykät ja jauhelihapihvit.

Prosessoitu liha

Lihavalmisteista puhutaan joskus myös prosessoituna lihana. Käytännössä lähes kaikki ruoka, jota nautimme, on jollakin tavalla prosessoitua, kotikeittiössä esimerkiksi vihannesten kuoriminen ja paloittelu on prosessointia. Ruuan terveysvaikutusten kannalta ratkaisevaa on ravintosisältö ja ruokavalio kokonaisuudessaan, eikä se, kuinka paljon tai vähän ruokaa on prosessoitu.

 

Punainen liha osana ruokavaliota

Liha on hyvä ravintoaineiden lähde. Liha on parhaita ja monipuolisimpia proteiinin lähteitä. Lihan proteiini sisältää oikeassa suhteessa kaikkia välttämättömiä aminohappoja. Liha tuo ruokavalioon myös rautaa, sinkkiä, seleeniä, fosforia, magnesiumia ja B-ryhmän vitamiineja. B-ryhmän vitamiineista B12- vitamiinia on vain eläinkunnan tuotteissa. Rautaa saa lihasta ja lihavalmisteista sekä täysjyväviljasta ja kasviksista. Rauta imeytyy hyvin, kun ruokavalio on värikäs ja monipuolinen ja sisältää ruokia eri ruoka-aineryhmistä.

Ruokavaliossa rasvaa tarvitaan mm. rasvaliukoisten vitamiinien kuljetukseen. Kevyen ruokavalion ystävä kiinnittää huomiota lihalaatuun, ja valitsee lihan, jossa ulkoista rasvaa ei ole, tai poistaa sen ennen kypsennystä. “Liha lihoo keittiössä”, eli rasvan määrä liharuuassa ja muissakin ruuissa saattaa lisääntyä esimerkiksi kypsentämällä liha uppopaistamalla tai hauduttamalla se kermaisessa kastikkeessa. Kotikeittiössä ruoka kannattaa suolata maltilla, ja hakea makua vaikkapa yrteistä ja vihanneksista. Reipas suola on usein tottumiskysymys, josta oppii myös pois. Osa lihavalmisteista on runsassuolaisia ja –rasvaisia, tutustu pakkauksesta löytyvään ravintosisältöön. Sydänmerkityt tuotteet ovat tuoteryhmässään parempia valintoja.

Maltillinen määrä punaista lihaa sopii myös ravitsemussuositusten mukaiseen, tasapainoiseen ruokavalioon.  

Nurmi on pohjoisen ruokajärjestelmän erikoisuus

Suomessa nurmi kasvaa hyvin. Nurmi ei kilpaile ruokakasvien kanssa, sillä nurmi kasvaa sielläkin, missä ihmisruuaksi tarkoitetut kasvit eivät menesty. Nurmen viljely ja nurmea syövät naudat painottuvat Pohjanmaan, Savon ja Karjalan maakuntiin. Näillä alueilla elintarvikelaatuisen sadon saaminen on leipäviljojen viljelyssä epätodennäköisempää kuin eteläisessä Suomessa.

Nauta kykenee muuttamaan nurmirehun lihaksi ja maidoksi. Suomalaiset naudat eivät soijaa juuri syö, toisin kuin usein muualla maailmassa. Suurin osa suomalaisesta naudanlihasta on peräisin liha-maitoketjusta, eli lypsyrotuisten lehmien vasikoista ja maidontuotannosta poistettavista lehmistä.

Vain noin 40 prosenttia Suomen viljasadosta on vuosittain elintarvikelaatuista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että loppu vilja päätyisi hävikkiin, vaan sillä on käyttöä mm. kotieläinten rehuna. Kotieläinten lanta puolestaan ravitsee peltoja. Suomalainen alkutuotanto on itseään täydentävä kokonaisuus, jossa kasvintuotanto ja kotieläintalous tukevat ja täydentävät toisiaan.

 

Lihantuotannon ympäristövaikutukset Suomessa

Naudanlihantuotantoa kritisoidaan sen negatiivisten ympäristövaikutusten takia. Suomalaisessa tuotantoympäristössä ympäristöhaittoja kuitenkin syntyy vähemmän kuin monesti ulkomailla suomalaisen tuotantotavan ja ilmasto-olosuhteiden vuoksi.

Suomessa nurmi ja sitä hyödyntävä naudanlihantuotanto on ilmastoystävällinen ja tehokas tapa tuottaa ruokaa myös vientiin. Pitkät kesäyöt ja yleensä alhainen haihdunta sadantaan nähden kasvattavat nurmea eri tavalla kuin Etelä-Euroopan kuivempi ilmasto.

Maan muokkauksesta aiheutuu aina hiilidioksidipäästäjä, mutta nurmi tarvitsee muokkausta vain 4-5 vuoden välein.

Lihantuotantoon on Suomessa myös hyvät vesivarat: suomalaisten tuotteiden vesijalanjäljestä ei tarvitse sadannan ja runsaiden pohjavesivarantojen takia olla huolissaan, vaan myös vesitalous on kestävällä pohjalla. Laiduntavat naudat ja lampaat huolehtivat luonnon monimuotoisuudesta, raivaavat pusikkoja ja ylläpitävät monien uhanalaisten lajien elinympäristöjä.

Ruuantuotannon ympäristövaikutuksia tarkasteltaessa globaaleja ongelmia ei pidä yleistää suomalaiseen tuotantoon

Naudanlihantuotannossa ympäristöhaittoja aiheutuu globaalisti kasvihuonekaasupäästöistä, happamoitumisesta, eroosiosta, suuresta vesijalanjäljestä, ylilaidunnuksesta ja rikkakasvien torjunta-aineiden käytöstä. Monet edellä mainituista ympäristöhaitoista eivät toteudu Suomessa tai olosuhteiltaan samankaltaisessa maassa.

Suomessa ympäristöhaittojen vähäisempään määrään vaikuttavat muun muassa alhaisemmat eläintiheydet, nurmen edulliset ympäristövaikutukset, tilalla tuotettujen rehujen korkea osuus sekä maatalousmaan vähäinen osuus maa-alasta. Haitallisten ympäristövaikutusten vähenemiseen ovat vaikuttaneet myös koko ajan kehittyvä kotieläinketju ja lainsäädäntö, joka on säädellyt maataloustuotantoa varsinkin 1990-luvulta lähtien.

Sianlihan tuotannossa hyödynnetään runsaasti elintarviketeollisuuden sivuvirtoja rehustuksessa. Ohravalkuaisrehu, rehuherne ja härkäpapu ovat yleisimpiä sian rehun proteiinilähteitä. Soijaa käytetään hyvin vähän. Rehusta valtaosa on kotimaisia viljoja, jotka tuotetaan joko sikatilalla tai yhteistyössä naapurimaatilojen kanssa. Siat tuottavat itse valtaosan siitä lannoitteesta, jota rehuviljojen viljelyssä tarvitaan ja sianlanta onkin kysyttyä lannoitetta viljatiloilla.

Kanojen, niin munintakanojen kuin broilereidenkin rehusta valtaosa on kotimaista vehnää. Soijan käyttöä pyritään aktiivisesti vähentämään korvaamalla osa soijasta kotimaisilla proteiinin lähteillä kuten herneellä. Broilerin tuotannossa syntyvää turvelantaa hyödynnetään niin viljan viljelyssä kuin kotitarveviljelyssä. Nk. Kanankakka-lannoite on pelletöityä broileritilan kuivikkeen ja lannan seosta.

 

Tuotantoeläinten hyvinvointi

Suomessa kotieläinten hyvinvointiin kiinnitetään paljon huomiota. Kotieläintuotanto on tiukasti valvottua ja säänneltyä, tuotantoketjut ovat jäljitettäviä ja läpinäkyviä. Saparollinen sika ja salmonellaton broileri ovat meillä itsestäänselvyyksiä, muualla maailmassa erikoisuuksia. Naudoilla ja sioilla on omat terveydenhuollon seurantajärjestelmät, tämäkin on maailmanlaajuisesti ainutlaatuista. Eläimiä ei Suomessa lääkitä varmuuden vuoksi tai kasvun edistämiseksi, vaan vain tarvittaessa ja yksilökohtaisesti sairauksien hoitoon. Suomessa on kiellettyä antaa kotieläimille kasvua kiihdyttäviä hormoneja.

Lihantuotanto on osa huoltovarmuutta

Suomalaisen lihantuotannon valkuaisomavaraisuus paranee kaiken aikaa, ja valtaosa lihatilojen rehusta saadaan tilojen omilta pelloilta tai muuna kotimaisena tuotteena. Suomalainen naudan- ja lampaanlihan tuotanto on oikeastaan soijatonta, ja muissa tuotantosuunnissa se on tavoitteena.

Ruoka-ala on aidosti valtakunnallista ja myös paikallisesti vaikuttavaa. Elinvoimainen maaseutu perustuu maaseudun yrittäjiin, ruokaketju alkaa maatilalta. Koko ruokaketju työllistää noin 12 % työikäisistä suomalaisista. Monipuolinen, nykyaikainen, vetovoimainen ja elinvoimainen ruokaketju alkutuotannosta lähtien on Suomen huoltovarmuuden selkäranka.