Ilmastokysymykset ratkaistaan siellä missä ne vaikuttavat eniten. 

Viljelijät kokevat ilmastonmuutoksen omassa arjessaan päivittäin. Yhä suuremmat sään vaihtelut vaikuttavat välittömästi omaan elinkeinoon ja aiheuttavat ylimääräisiä toimenpiteitä. Maaseudulla on totuttu katselemaan taivaalle, arvioimaan tulevaa säätilaa ja kokemaan ilmastonmuutoksen vaikutukset. Ilmastonmuutokseen voidaan ja tulee hakea ratkaisuja myös maataloudesta. Kun päätehtävänä on ruuan tuottaminen ja toiminnan kannattavuus heikko, on uusista ilmastotoimista voitava maksaa viljelijöille asianmukainen korvaus. Toimien on myös oltava oikeudenmukaisia kaikille.

Tiekarttatyön perustan on luonut maatalouden kannattavuus, tuottavuus ja suomalaisen tuotannon vahvuuksien huomiointi. Nämä mahdollistavat entistäkin kestävämmän tuotannon seuraavina vuosikymmeninä. Samalla tiekartta lisää ymmärrystä suomalaisen maatalouden toiminnasta, sen ilmastovaikutuksista ja hiilensidonnasta. Tiekartta toimii myös maatalousyrittäjien ratkaisukeskeisenä puheenvuorona osana ilmastokeskustelua.

Maatalouden päästöistä 75 % on lähtöisin maaperästä. Lisäksi maatalous on metsätalouden ohella ainoa toimiala, joka voi sitoa hiilidioksidia. Siksi ilmastonmuutoksen torjuntaan ratkaisut ja päästöjen vähennykset on kohdistettu viljelymenetelmiin ja pellonkäytön muutoksiin:  

1. Turvemaiden päästöjen merkittävä leikkaus. Tällä voimme saada konkreettisesti suurimman vaikutuksen aikaiseksi.  

Suomen maatalouden kasvihuonekaasupäästöistä noin 60 % tulee turvemailta, ja turvemaiden osuus koko peltoalasta on 11 %. Päästöjä voidaan vähentää niin tuottavilla kuin tuottamattomillakin pelloilla, mutta päätoimet kohdistettaisiin tuottamattomien turvemaiden viljelyyn. Turvemaiden päästöjä voidaan vähentää monilla toimenpiteillä, kuten säätösalaojituksella ja ennallistamisella. Turvemaita on käsiteltävä paikkakohtaisesti.

2. Hiilensidonnalla kivennäismailla myös rooli matkalla ilmastoneutraalisuuteen. 

Oikeanlaisilla viljely- ja kasvikiertomenetelmillä, esimerkiksi tehostamalla kerääjäkasvialaa, kasvatetaan maaperän hiilivarastoa, eli sidotaan fossiilipäästöjä ilmakehästä tulevina vuosikymmeninä. Näin ollen kivennäismaat muuttuvat kasvihuonekaasupäästöjen lähteestä niiden nieluksi vuoteen 2035. Tämä antaa lisäaikaa vähähiilisten teknologiaratkaisujen käyttöönotolle.  

Maaperä on erilaista eri puolilla Suomea, emmekä tiedä vielä tarpeeksi niiden hiilensidontakyvyistä. Lisätutkimusta tarvitaan, jotta tietovaje saadaan täytettyä. Tavoitteena on maatalouden kestävä tehostaminen siten, että panoskäyttö tarkentuu, satovasteet lannoitukselle paranevat ja satotason nousevat, jolloin myös maatalouden kannattavuus paranee. 

3. Maatalouden biokaasutuotannon lisääminen ja aurinkosähkö. 

Biokaasua ja aurinkoenergiaa edistetään uusilla ohjauksilla ja lisätuilla liittyen tuotetun energian hyödynnettävyyteen ja myös ravinnekiertoon yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Maataloussektorilla suuri mahdollisuus hyödyntää itse biokaasua energiamuotona, sekä auttaa myös muita sektoreita tuottamalla biokaasua liikennekäyttöön. Biokaasutuotanto lannasta ja nurmesta tehostaa ravinnekiertoa.  

Maatilojen sähkönkulutuksesta olisi mahdollista kattaa tilojen itse tuottamalla aurinkosähköllä n. 8% vuoteen 2035 mennessä ja n. 14% vuoteen 2050 mennessä. Tuotantorakennusten suuret harjakatot ja myös käytettävissä olevat maa-alueet tekevät maatiloista aurinkovoimaloiden rakentamiseen hyvin soveltuvia. Kesäkuukausina aurinkovoima akustoon yhdistettynä voi tehdä osasta tiloja täysin sähköomavaraisia. 

Nämä kaikki vaativat muutoksia – muutoksia toimialan sisällä ja sen ulkopuolella. Poliitikoilla ja kuluttajilla on tässä myös tärkeä rooli.  

Ilmastoskenaariossa maatalouden päästöt alenevat kunnianhimoisimmillaan 42 % vuoteen 2035 ja 77 % vuoteen 2050. Tämä päästövähennyskehitys voi toteutua vain, jos ilmastotoimien politiikkaohjaus toteutetaan niin, että kaikki viljelijät kokevat olevansa yhteisellä asialla. Toimet vaativat asetelmaa, jossa viljelijä hyötyy päästöjen vähentämisestä ja niihin liittyvistä toimista. Ellei tällaiseen asetelmaan päästä, vaan viljelijälle koituu tulonmenetyksiä, skenaarioissa esitettyjen päästövähennysten saavuttaminen ei ole mahdollista. Ilman merkittäviä muutoksia politiikassa maatalouden päästöt alenisivat 5 % vuoteen 2035.  

Ohjauskeinojen suunnittelu entisten ohjausten päälle on haasteellista ja voi edellyttää olemassa olevan ohjauksen kuten maataloustuen tiettyjen ehtojen muuttamista, jotta ohjauksilla olisi toivottu vaikutus esimerkiksi luopumiseen heikkotuottoisten maiden viljelystä. Kasvihuonekaasujen vähentämisen kannalta ympäristökorvauksiin käytetty rahoitus jakautuu tällä hetkellä liian laajalle alalle, liian moniin toimenpiteisiin ja liian vähäisenä ollakseen laajasti vaikuttava. Täten maatalouspolitiikassa tulisi lisätä päästövähennyksiin tähtääviä kannustimia viljelijöille sekä löytää useita eri päästövähennystoimenpiteitä ajavia ohjauskeinoja. 

Markkinoiden ja kysynnän kehityksellä lähivuosina ja vuosikymmeninä on myös ratkaiseva merkitys maataloudelle.  

Suomalaiset viljelijät haluavat kuitenkin nyt ja jatkossa keskittyä tärkeimpään tehtäväänsä: tuottamaan kotimaista puhdasta ruokaa, kestävällä tavalla.

Ilmastoskenaarioissa ruoantuotanto integroituu yhä voimakkaammin ilmastotoimiin. Toimintaympäristön ja yhteiskunnallisten odotusten muuttuminen vaikuttavat sekä osaamisvaatimuksiin että viljelijöiden ammattikuvaan.  

Maatilojen mahdollisuudet vähentää kasvihuonekaasupäästöjä poikkeavat suuresti toisistaan. Suurilla viljanviljely- ja kotieläintiloilla on paremmat taloudelliset mahdollisuudet ilmastotoimien vaatimien uusien teknologioiden ja tuotantotapojen käyttöönottoon. Erityisesti tämä koskee sitä, millä ehdoin viljelijälle voidaan korvata täysimääräisesti ne tulonmenetykset, jotka aiheutuvat maataloustukien menetyksistä ennallistettavilla tai viljelykäytöstä poistettavilla huonotuottoisilla turvemailla ja metsitetyillä turve- tai kivennäismailla.  

Ilmastoviisas maatalous tarvitsee lisätoimia pelloilla sekä tarkennettua kasvihuonekaasulaskentaa. Tämä tietovaje on täytettävä.  

Tarvitaan resursseja teknologiakehitykseen ja menetelmien soveltamiseen, kuten tarkkuusviljelyyn, uusiin satoisampiin ja ilmastokestävämpiin kasvilajikkeisiin, hiilensidonnan onnistumiseen ja todentamiseen kivennäismailla, sekä onnistuneisiin säätösalaojituksiin ja ennallistamiseen turvemailla.  

Ehdotetut toimenpiteet vaativat suuria muutoksia ja paljon resursseja. Tavoitteenamme on taata sosiaalinen hyväksyttävyys sekä kaikille osapuolille reilu ja oikeudenmukainen siirtymä. Edessä on vuosikymmenten savotta, mutta olemme siihen valmiita.  

Ilmastotiekartta on osa työ- ja elinkeinoministeriö TEM:n ilmastotiekarttojen toimeksiantoa laatia Suomen ilmastotavoitteita tukevia vähäpäästöistä kehitystä kuvaavia vähähiilitiekarttoja vuoteen 2050. Tavoitteena on luoda tilannekuva sektorien päästökehityksestä seuraavien vuosikymmenten aikana. Maatalouden ilmastotiekartta valmisteltiin keväällä 2020 Luonnonvarakeskuksen (Luke) toimesta Maa- ja metsätalouden Keskusliitto MTK:n ja Svenska lantbrukproducenternas centralförbund SLC:n toimeksiannosta

Lisätietoja antaa

Ympäristöjohtaja Liisa Pietola, MTK, 050 438 4014
Puheenjohtaja Juha Marttila, 050 341 3167
Asiantuntija Jukka Rantala, MTK, 040 715 8710
Tutkimusprofessori Heikki Lehtonen, Luke, 040 734 7533
Puheenjohtaja Mats Nylund, SLC, 050 512 2191

mtk.fi/ilmastotiekartta

Liitteet