Entisestä elämän pelastajasta ollaan nyt tekemässä ilmastorikollista. Ilman lehmää ei Suomeakaan olisi asutettu. Yllästunturin luontokeskus Kellokkaassa on upea näyttely erämaakylien elämästä.

Jokaiseen monimutkaiseen ongelmaan on tarjolla vastaus, joka on yksinkertainen, selkeä – ja väärä. Samoin on ilmastonmuutoksen kanssa. Tikun nokkaan kelpaa yksi ilmastopahis kerrallaan. Autoilu, lentoliikenne, lihan syönti, metsien hakkuut, fossiiliset polttoaineet tai lehmä. Tutkimuksistakin löytyy aina omaa maailmankuvaa vakuuttavasti tukeva tulos.

Lehmän suurimmaksi synniksi on nostettu metaanipäästöt. Metaanipäästöjä syntyy lehmän pötsissä tapahtuvasta hajoamisreaktiosta, jonka seurauksena lehmät röyhtäilevät metaanin ulos elimistöstään. Yksi lehmä päästää vuosittain noin 100 kiloa metaania, joka vastaa haitaltaan henkilöautoa, jolla ajetaan vuodessa 10 000 kilometriä. No, näitä raflaavia vertauksia kun harrastetaan, on hyvä muistaa, että Suomessa on vajaa 300 000 lehmää, mutta 2,7 miljoonaa henkilöautoa.

Metaani on lähes 30 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi, eli sen vaikutus ilmakehän lämpiämiseen on todellinen, mutta sen vaikutus on toisaalta lyhytkestoisempi. Tutkijat ovat pyrkineet vähentämään nautakarjan metaanipäästöjä rehuna käytetyn ravinnon muuttamisella, eläinten jalostuksella sekä pötsin mikrobiyhteisöä muuttamalla. Yksiselitteisiä ratkaisuja ei ole kuitenkaan saatu aikaan.

Onko lehmän metaaniongelma sitten suuri vai pieni? Ruotsin maatalousyliopiston kotieläintieteen professori Pekka Huhtasen mukaan ainakin sen saama julkisuus on suhteettoman suuri siihen nähden, mikä lehmien tuottaman metaanin osuus esimerkiksi Suomessa on kasvihuonekaasuista. Suomessa nautojen pötseissään tuottama metaani on kolmisen prosenttia kasvihuonepäästöistä.

Märehtijöiden lisäksi muuten myös riisinviljely tuottaa maatalousperäistä metaania ilmakehään, jota ei useinkaan muisteta mainita maatalouden metaanipäästöjä uutisoitaessa.

Metaani ei ole lehmän ainoa ympäristörikos. Suomessa lypsylehmät liittyvät kiinteästi myös naudanlihantuotantoon. Ja juuri naudanliha on nostettu nykyisin ehkä pahimmaksi ympäristörikokseksi. Kuitenkin suomalaista naudanlihantuotantoa on virheellistä pitää samanlaisena kuin vaikkapa Brasiliassa tai Pohjois-Amerikassa harjoitettu naudanlihantuotanto.

Noin 85% Suomessa tuotetusta naudanlihasta tuotetaan yhdistelmätuotantona lypsylehmien sonnivasikoista ja maidontuotannon päättävistä lehmistä. Yhdistelmätuotannon aiheuttama tuotannon hiilijalanjälki on jo sinällään pienempi kuin liharotuisiin nautoihin perustuvassa tuotannossa.

Lisäksi Suomessa nautojen ruokinta perustuu nurmirehuun, jonka säilöntämenetelmästä A. I. Virtanen toi Suomeen toistaiseksi ainoan tieteen Nobel-palkinnon. Nurmi sopii hyvin Suomen viileään ilmastoon ja on ainoita kasveja, jonka viljelyssä Suomi on kilpailukykyinen eteläiseen Eurooppaan verrattuna. Nurmella kasvatettu liha on ympäristöystävällisempää kuin brasilialainen maissilla ja soijalla lihotettu. Nurmi on lisäksi hyväksi ilmastolle, sillä se hidastaa hiilen häviämistä maaperästä ja pienentää kasvihuonekaasupäästöjä vähentämällä eroosiota ja ylläpitämällä maan rakennetta. Luken johtava tutkija Perttu Virkajärvi muistuttaakin, että ulkomaisia nautakarjatutkimuksia ei voi verrata suoraan Suomeen. Nauta on täysin eri asia kuin nauta ja nurmi yhdessä.

Naudanliha on kasvihuonekaasujen puolesta haitallista, mutta suuri osa sekä maailman että Suomen maatalousmaasta voidaan hyödyntää vain nautojen kautta. Ne alueet, jotka sopivat vain nurmelle, todennäköisesti pysyvät jatkossakin märehtijöillä. Kaikki ruoka on vielä tarpeen tulevaisuudessa.

Tiedotusvälineissä ilmaston kuormituslähteitä kohdellaan eri lailla. Saamme lukea paljon siitä, että lihansyöntiä pitäisi rajoittaa. Samassa lehdessä saatetaan kuitenkin mainostaa kaukomatkoja vailla huolen häivää. Asiat menevät suhteettomiksi. On ehkä turhaa odottaa, että asioita käsiteltäisiin tasapuolisemmin.

Logiikka ei toimi elintarvikkeiden markkinoinnissakaan. Menekin edistämiseen eläintuotteet kyllä kelpaavat. Säännöllisesti tulee markkinoille uusi lihaa imitoiva kasvistuote. Lihatuotteiden ulkonäkö kelpaa vegaanituotteille. Samalla tapaa maito kelpaa kaurajuoman mainostamiseen. Tätä ei jaksa olla ihmettelemättä. Vastauksena tähän kuulee, että nämä ovat tutuimpia vähän vastaavia tuotteita asiakkaille, jotka eivät vielä tunne vegeversiota. Eikö kauravesi vitamiinivesien tapaan olisi riittävän myyvä nimi?

Lypsykarjatalous on Suomessa nimenomaan luonnon hyödyntämistä ihmisen ravinnoksi. Saako luontoa tällä lailla hyödyntää? Tämän ajan vallitsevaa luontosuhdetta kuvaa esimerkki taannoin radion luontoillassa. Luontotoimittajalta kysyttiin, mitä luonto hänelle merkitsee. Vastaus oli, että kaikkea. Välillä pitää käydä töissä, mutta vapaa-aika menee luonnossa.  Niin, onko vapaa-ajan viettäminen luonnossa vain sitä kaikkea ja sallittua luonnon hyödyntämistä?