Kanerva on kuivien kankaiden indikaattorilaji, erityisesti valoisten ja kuivahkojen paikkojen kasvi, joka ei menesty varjostavassa metsässä. Kanerva latinankielisestä nimestä Calluna vulgaris tulee myös kuivien kankaiden metsätyypin lyhenne CT, kanervatyyppi.

Erityisen mieltynyt se on kuloihin, jotka pitävät kasvupaikan avoimena ja edistävät siementenkin itämistä. Tuli polttaa toki kanervankin versot, mutta juuriston hyvä toipumiskyky korjaa niin liekkien, pakkasen kuin kuivuudenkin aiheuttamat vauriot. Kanerva on pitkäikäinen. Se saavuttaa melko yleisesti kunnioitettavan 25 vuoden iän ja elää joskus jopa 50-vuotiaaksi.

Hyönteisten paratiisi

Runsas mesi houkuttelee kanervan kukkiin monenlaisia hyönteisiä, kuten päiväperhosia ja mehiläisiä. Keski-Euroopassa kanerva on pääsääntöisesti mehiläispölytteinen, mutta meillä kanervan pölytyksen kannalta tärkein hyönteinen on kuitenkin pieni ja huomaamaton kanervaripsiäinen. Kanervan siitepölyä kulkeutuu myös tuulen mukana.

Valoa ja kevyttä maanmuokkausta

Kanerva on helppo huomioida metsänhoidossa. Riittää, että maapohjaa rikotaan mahdollisimman vähän ja kasvupaikka pidetään avoimena, eli taimikonhoidot ja harvennukset suoritetaan ajallaan. Jos männyntaimikko pääsee kasvamaan umpeen, ei kanervalla ole tarpeeksi valoa. Kanervalla on vahva juuristo, jonka voimalla se toipuu nopeasti, vaikka versot vioittuisivatkin. Juuristonsa avulla kanerva toipuu nopeasti myös metsäpaloista, joten kulotus edistää sen menestystä.

Kanervikkokankailla metsänuudistamisen yhteydessä kannattaa maanpintaa rikkoa mahdollisimman hellävaraisesti. Karummille maille sopivat muutenkin kevyet maanmuokkaustavat kuten laikutus. Metsän kasvattaminen harvempana lisää valon määrää kenttäkerroksessa ja ravinteita riittää paremmin kenttäkerroksessa kasvavien kasvien, kuten kanervan käyttöön.