Hedelmänviljelyssä pölytyspalvelu on kattavasti käytössä, sillä käytännössä kaikki ammattiviljelijät hyödyntävät sitä. Puutarhaliiton antamien arvioiden mukaan puolestaan noin joka viides marjanviljelijöistä käyttää mehiläisiä. Lähes kaikissa maakunnissa pölytyspalveluja kuitenkin tarjottaisiin enemmän kuin niitä kysytään.

Onnistunut hyönteispölytys tuottaa tasalaatuista satoa

Hyönteispölytteisistä viljelykasveista yleisimmin viljeltyjä ovat härkäpapu, rypsi, rapsi, kumina, tattari, apilat, mansikka, omena, puutarhavadelma, herukat ja pensasmustikka. Nämä kasvit hyötyvät pölytyksestä sekä sadon määrän että laadun suhteen.

– Pölytyksen ansiosta peltokasvien siemenet tuleentuvat hyvin. Hyvin pölyttyneet hedelmät ja marjat ovat kauniin muotoisia ja tasalaatuisia. Mansikalla, vadelmalla ja omenalla pölytyspalveluun voidaan yhdistää myös kasvitautien (harmaahome ja omenan siemenkotamätä) biologinen torjunta mehiläisten avulla, kuvailee Suomen Mehiläishoitajain Liiton (SML) tutkimusasiantuntija Eeva-Liisa Korpela.

Kuva: Rypsipelto. (Tarja Ollikka / SML)

Pysyvät tarhanpaikat pesien siirtämistä suositumpia

Pölytyspalvelu perustuu siihen, että kohdekasvin tulee olla houkutteleva tarhamehiläisille. Monet viljelykasvit tuottavat runsaasti mettä ja siitepölyä sen ajan, kun ne kukkivat.  Mehiläisiä siirretään kuitenkin harvemmin viljelykasvien kukinnan mukaan.

– Näyttää siltä, että pölytyspalvelusta sovitaan harvoin, mutta pysyvistä tarhanpaikoista sovitaan useammin. Pölytyspalvelulla ja pysyvällä tarhanpaikalla on se ero, että pysyvästä tarhanpaikasta maksetaan harvoin korvausta, Salla Holopainen kertoo kuluneena talvena toteuttamansa kyselytutkimuksen tuloksista. Hän tekee sen pohjalta gradutyötä Suomen ympäristökeskuksen PÖLYHYÖTY-hankkeeseen. Kyselyyn vastasi noin 15 % Suomen mehiläistarhaajista, ja noin puolet vastaajista kertoi tarjoavansa pölytyspalvelua. Tarhaajia on Suomessa kaikkiaan kolmisen tuhatta.

– Moni kyselyyn vastannut oli huomannut pesien siirrosta koituvan mehiläisille stressiä. Tällainen stressi voi käytännössä ilmetä esimerkiksi mehiläisten huonompana talvehtimisena seuraavana talvena. Myös kasvinsuojeluaineiden käyttö huolestuttaa suurinta osaa mehiläistarhaajista. Vaikka niitä käytettäisiin pölytettävän kasvin viljelyalalla asianmukaisesti, tarhaaja ei voi vaikuttaa lähipeltojen aineiden käyttöön, Holopainen lisää.

PÖLYHYÖYTY-hankkeen lisäksi pölytyspalveluaiheista tutkimusta tehdään tällä hetkellä myös muun muassa SaLaPöly-hankkeessa.

Kuva: Tarhamehiläinen omenan kukalla. (Tarja Ollikka / SML)

Pölyttäjän valinta kasvilajin mukaan

Kaikki Suomen tarhamehiläiset ovat samaa lajia, mutta eri rotuja käytetään pölytyksessä. Kasvihuone- ja tunnelipölytyksessä käytetään myös kimalaisia, yleensä tuotuja kontukimalaisia. Luonnonvaraiset pölyttäjät tulee huomioida pölytyspalveluja käytettäessä. Mahdollisia riskejä ovat ravintokilpailu ja pölyttäjien tautien leviäminen.

Sopivin pölyttäjä riippuu kasvista, mutta useimmissa tapauksissa tarhamehiläinen vähintäänkin täydentää luonnonpölyttäjien työtä. Varsinkin suurilla peltolohkoilla tarvitaan tarhamehiläisiä. Esimerkiksi tattarin ja puutarhavadelman pölytyksen onnistuminen riippuu voimakkaasti nimenomaan tarhamehiläisestä.

Yleisin Suomessa tarhattava mehiläisrotu on italialainen mehiläinen. Muita rotuja ovat krainilainen, ns. buckfast-mehiläinen ja tumma mehiläinen.

– Tumma mehiläinen on suojelullisesti tärkeä, sillä se on Pohjois-Euroopan alkuperäisrotu ja joutunut väistymään suositumpien rotujen tieltä. Pölytysmielessä rotujen eroja kannattaisi tutkia tarkemmin. Tällä hetkellä ajatellaan, että italialainen rotu sopii parhaiten laajoille, massakukkiville peltolohkoille. Tumma mehiläinen taas on parempi harvinaisten mesilähteiden hyödyntäjä, Eeva-Liisa Korpela kertoo.